Täällä ollaan!

No olipa päivä.

Lähdin aamulla Helsingistä Amsterdamin kautta Toulouseen. Eilinen päivä ja tämä aamu meni ihan suru puserossa kaikkia jo valmiiksi ikävöidessä. Mutta nyt olen jo ihan innoissani uusista jutuista eikä paljoa jaksa murehdituttaa (vaikka syytä olisi, jatka lukemista...).

Monsieur Jean-Antoine saapui hakemaan minua valkoisella ratsullaan ja esitteli työpaikan ympäristöä, jossa siis myös mun asunto sijaitsee. Tämä onkin oikea pieni kaupunki, täältä löytyy suljettujen porttien takaa oma liikuntaklubi, sairaala, päiväkoti, asuntoja, toimistoja jne. Kävin myös toimistollani ja tiedoksi kahvipöydälle: myös siellä oli oikea konkreettinen kahvipöytä! Hieman pieni meidän vastaavaan verrattuna tosin.

Ehdin tuskin majoittua kun päätin lähteä käytäville etsimään vessaa. Mulla on tällainen hotellihuoneen tapainen majoitus, mistä löytyy suihku, mutta ei vessaa. Meinasin kirjoittaa "kaikki muut mukavuudet", mutta en kyllä tiedä viitsiikö puhua mukavuuksista kun tämä on tällainen vuosikymmenten päähän jämähtänyt kulahtanut asunto. Mutta ihan sympaattinen kuitenkin. No niin, lähdin siis etsimään vessaa, mutta ennen kuin löysin sitä, satuin törmäämään kokkailevaan kiinalaiseen poikaan. Jäin (tietenkin) suustani kiinni, varsinkin kun hän valitteli, ettei kukaan ollut suostunut pelaamaan hänen kanssaan pingistä. Hahaa, iskin tietenkin siihen kiinni kuin sika limppuun ja niinpä meillä on nyt sovittuna yhteinen pingistuokio. Sen jälkeen lounastimme yhdessä kiinalaista ruokaa (sain kehuja puikkojen käytöstä, tosin ennen kuin kerroin, että en käytä niitä ekaa kertaa...), sain netin hommattua ja kävimme vielä yhdessä supermarketissa ostamassa mulle kaikkea hienoa, kuten uuden astiaston. Tällainen se on:

No niin, sitten saapuukin se synkkyyksien synkkyys. Nimittäin maksaessani ostoksia tajusin hävittäneeni pankkikorttini. Kämpillä käänsin kaikki paikat ympäri, mutta niin vaan sitä ei löytynyt enää mistään. En ole ikinä elämässäni hävittänyt pankkikorttia, joten oli kyllä aivan loistelias ensimmäisen kerran ajoitus. Voihan perse. No, se on nyt kuoletettu ja Antto saa parin viikon päästä tuoda uuden mukanaan. Ja eiköhän joku mulle nosta rahaa jos maksan niiden tilille. Mutta silti kyllä kiukutti! Mur.

Onneksi on pakattuna lohduketta mukaan, voiko muka olla kovin paha mieli kun on villasukat jalassa (isän vanhat suosikkisukkani :P) ja uusi Olivia luvussa, hih!

Eipä tässä enää muuta kuin että en oo ihan vakuuttunut mun tyynyn ergonomisuudesta, mutta tuo tyynyliina on kyllä jotain hauskinta ikinä :D

Olipa päivä, nyt taidan paneutua Oliviaan ja sitten nukahtaa, hyvät yöt ja kauniita unia sinne Suomeenkin <3!