Se kaikki alkoi kun katselin Anton terassikuvaa kesäisestä Helsingistä. Silloin vasta tajusin, että multa jää väliin ekat terassipäivät Helsingissä, töiden jälkeiset piknikmakoilut nurmikolla Vallilassa, kesäöiset hetket kun on melkein pimeää, mutta kuitenkin valo kajastaa vähän jostain ja on ihan hiljaista.
Tajusin, etten pääse pitkään aikaan pelaamaan Kaislaan lautapelejä, syömään Dennisiin niin valkosipulista pizzaa, että sen jälkeen on pakko vältellä muita ihmisiä, ratkomaan kahvipöytään kaikkia maailman ongelmia, fiilistelemään biisejä ja katsomaan loputtomia sketsijaksoja youtubesta, pelaamaan töiden jälkeen pingistä neljällä pallolla ja harjoittelemaan päälläseisomista ja ukemeja, hakkaamaan kuntonyrkkeilyssä ensin vähän tosissaan, mutta kuitenkin kikatuksen säestämänä, lukemaan Me Naisia kaverin sohvalle ja tekemään upeita kampausluomuksia. Eikä se tekeminen ole oikeasti sitä mikä on tärkeää vaan ne ihmiset, joiden kanssa tekee. Te ihmiset.
Mulla on koti-ikävä ja kaikkia ikävä. Vähän surkea mieli tänään.
Älä huoli, terassit, kahvipöytä ja ihmiset odottavat kyllä paluutasi :D Ranskassa taitaa kuitenkin olla aika kivaa! Vive la France!
VastaaPoistaHei beibe, arvaa vaan onko täällä ikävä siuta! MeNaiset odottaa sohvan vieressä ihan yksinään ja hiukset kriiseilee. Tiiän, että satavarmasti toi olo on toistaseksi onnistuttu selättämään taka-alalle, mutta sanonpahan vaan, että me ihmiset ootetaan siuta innolla takas, mutta myös ollaan ihan törkeen ylpeitä et oot uskaltanu ja lähteny.
VastaaPoistaHyvä vaan, että on vähän ikävä ettet ota ja jää sinne kokonaan. :) Eiks oo aika siistii, että on ihana ja mahti elämä, jota ikävöidä?
Pusuja ja halauksia, teletappiseni :)