Koska, aina kun tulen kotiin pitkästä aikaa ja lentokone laskeutuu pimeässä valaistun Helsingin yläpuolella ja kurkin ikkunasta ulos ja on sellainen ilon ja surun sekainen olo kuin vain lentokentillä ja suurten välimatkojen edessä voi olla, soi päässä tämä kappale.
Silloin tällöin kannattaa lähteä pois ihan vain sen takia, että voi palata. Koska se on parhainta ikinä.
Mutta sitten on Toulouse ja sellaiset iltapäivät kuin tämä. Kun ilma tuntuu melkein pysähtyneeltä, mutta silloin tällöin tuuli heiluttaa kevyesti hiuksia. Iholla tuoksuu aurinkorasva. Silloin tällöin ohitse lentää perhonen tai ilmassa leijaileva voikukan höytyvä. Välillä ohitse kipittävä muurahainen erehtyy kiipeämään polvelle. Aurinko paistaa kuumana, muttei kuitenkaan keskipäivän paahtavana. Ja sylissä on hyvä kirja, joiden henkilöiden elämään uppoutua. Paitsi välillä ei jaksa keskittyä kirjaan kun tekee mieli vain olla ja päiväuneksia ja nauttia täydellisestä pienestä hetkestä elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti