Mistä tietää, että Toulouseen saapuu jälleen vieraita Suomesta?

Emma lähti eilen takaisin Helsinkiin, mutta suomalaisviikot senkuin jatkuvat. Keskiviikkona saapuvat nimittäin paikalle Antto, Mikael ja Katja ja Elenakin työasioissa, jee! Sää voisi tietenkin olla parempikin, mutta kuka sitä jaksaa siitä välittää kun voi viettää aikaa kavereiden kanssa pitkästä aikaa ♥

Asiasta kukkaruukkuun, mulla on uusi ruotsalainen naapuri ja työkaveri! Vähän kuin suomalainen siis, verrattaen. Puhuttiin tänään lounaalla ruotsia, salakieltä. Thibaut totesi siihen asiantuntevasti, että jaah, suomea ja ruotsia puhuessaan suomalaiset ja ruotsalaiset ymmärtävät näemmä hyvin toisiaan. Ovathan ne sentään naapurivaltioita, aivan kuin Ranska ja Espanja vaikkapa. Olen yrittänyt viime aikoina selittää Suomen kaksikielisyyttä ranskalaisille. Se on tämän hetkinen teema multa kysytyissä Suomi-uteluissa. Aloitin ehkä hieman väärällä tavalla vertaamalla keskenään Helsingin ja Toulousen metroja. Täällä nimittäin kuulutetaan metrossa asemat sekä ranskaksi että oksitaaniksi (Jaah, mikä oksitaani, Elenaa lainatakseni: kvw eli siis katso Vaikka wikipediasta). Kuulemma tuo oksitaanikuulutus laitettiin pari vuotta sitten metroon ja sitten se jätettiin sinne hauskana vitsinä. Se nimittäin kuulostaa aika hassulta, vaikka ikävä kyllä juuri pari viikkoa sitten kuulutukset vaihdettiin vähemmän koomisiksi. Silti aina metrolla kulkiessa kuulee toulouselaisten vitsailevan oksitaanikuulutuksista. No joka tapauksessa vertaus ei ehkä ollut paras mahdollinen ja ruotsin asema Suomessa on muun Suomen tapaan vieläkin melko suuri mysteeri. Mutta ei se mitään, riittääpähän small talk-aiheita senkin jälkeen kun kaikki ovat jo tajunneet, että ei, Helsingissä ei edelleenkään ole niitä vuonoja ja ei, mulla ei oikeasti ole ihan sairaan kuuma, vaikka ulkona on 22 astetta.

Onneksi alan osata ranskaa jo sen verran, että voin keskustella välillä vähän jostain muustakin kuin Suomesta ja siitä mitä pidän Toulousesta. Kaikki yrittävät tietenkin olla ystävällisiä, mutta kun kaksi kuukautta toistelee samoja lauseita niin alkaa siinä väkisinkin tulla vähän sellainen Polli tahtoo keksin-olo. Tätä ehkä kuvaa hyvin se, että olin ihan superfiiliksissä siitä kun yksi lounastauko keskusteltiin ranskalaisen työkaverin kanssa hänen tyttärensä lukihäiriöstä. Että jee, ihmiset puhuu mun kanssa ihan oikeistakin asioista :)