Musiikkia illan hämärtyessä

Ulkona on menossa bileet, lattarimusiikki raikaa ja ihmiset kuulostaa iloisilta. Aurinko paistaa, mutta kohta se alkaa jo laskea horisontin taa. Itse pakkailen huoneessa, huomenna on nimittäin tiedossa viikonloppuloma Helsinkiin ja Tarun häihin :) Jee!

Tänään samassa yksikössä, mutta eri ryhmässä työskentelevä Claude jutteli mulle kahvitauolla (no, täällä ei ole ihan yhtä laajoja kahvitaukoja, tällä kertaa meitä oli Anaïs, minä, Vincent ja Claude syömässä jäätelöitä viiden aikaan iltapäivällä) ja kutsui mua koko ajan sukunimellä. No, suomalaisista nimistä (ja varsinkin niin kansainvälisesti kummallisesta nimestä kuin mun nimi) on varmaan hankala sanoa kumpi on etunimi ja kumpi sukunimi. En oikein tiennyt olisiko sitä pitänyt korjata vai onko Ranskassa tapana kutsua ihmisiä sukunimellä, vähän niinkuin inttiporukassa, haha! Selkeästikään ei ole tapana, Anaïs nauroi nimittäin katketakseen kun päästiin takaisin meidän työhuoneeseen. Tosin se myönsi itsekin, ettei ennen mun tuloa tiennyt kumpi on mun etu- ja kumpi sukunimi. Anaïs on hassu kun se nauraa, se nauraa aina niin antaumuksella. Me taidetaan olla siinä aika samanlaisia.

Tänään tuli ekan kerran vähän haikea olo kotiinlähdöstä. Kun Pauline tuli ilmoittamaan, että meidän pitää ehdottomasti mennä tanssimaan kunnolla ennen kuin lähden. Ja Anaïsin kanssa suunnitellaan jo sen vierailua Suomeen (se haluaa tulla ehdottomasti käymään kun on kaikkein kylmin talvi, hullu) ja mun vierailua Korsikalle (Anaïs on Korsikalta, sitä aina mollataan kahvipöydässä, korsikalaiset on kuulemma tunnettuja lähinnä autojen räjäyttelystä). Ja suunniteltiin menevämme isolla porukalla syömään ensi viikolla. Ja baariin. Ja kaikkea ennen kuin mä lähden kokonaan. Palaaminen on kaikkein parasta, mutta lähteminen on aina vähän surullista. Neljä viikkoa jäljellä, se tuntuu samaan aikaan sekä tosi pitkältä että tosi lyhyeltä ajalta. Tuntuu harmittavalta lähteä jo pian kun vasta juuri olen alkanut juttelemaan työkavereiden kanssa muustakin kuin siitä miten kylmä Suomessa on ja mitä kaikkia nähtävyyksiä olen ehtinyt nähdä Toulousessa. Mutta samanaikaisesti en haluaisi olla täällä enää yhtään pidempään vaan palata jo kotiin. Hämmentävä tunne.

Tiedättekö muuten mikä on ihan hassua. Kun täällä on sellaisia oman alan guruja, joilta on lukenut monia artikkeleita. Ja sitten ne moikkaa mua käytävällä sanomalla "moi" suomeksi ja selittää missä ne käy ottamassa arskaa ja miten ne rakastaa rakastaa voitaikinaa (ja mun on pakko oppia tekemään sitä, sellaista ranskalaista). Ja että ne kasvattaa puutarhassa vadelmia. Kun aiemmin lähetin jollekin Ranskaan kysymyksiä töistä maililla niin kukaan ei vastannut. Mutta nyt mulla on sellainen olo, että niin ei käy uudestaan.

Sain muuten Paulinelta lisää kuvia pääsiäiseltä, kun olin silloin käymässä Paulinen vanhemmilla Muret´ssa. Näytetään kaikki vähän hupsuilta, minä, Pauline ja Paulinen siskon mies tässä kuvassa kun ahmitaan suklaata minkä keretään ja yritetään samalla hymyillä muikeasti ettei mussutus näy :) Hih! Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa.