sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Bordeaux

Ja taas sunnuntai-ilta ja aamulla töihin. Saavuin juuri kämpille vietettyäni tosi kivan viikonlopun Bordeaux´ssa suomalaisen työkaverini Eijan kanssa. Eija tuli Ranskaan (eri kaupunkiin kuin minä) kuukauden minua myöhemmin, joten meillä oli valtavasti puhuttavaa muutaman kuukauden työkokemuksistamme, jotka osoittautuivat yllättävän samanlaisiksi. Teki hyvää päästä purkamaan tuntojaan pienistä mutta merkittävistä kulttuurieroista ranskalaisten ja suomalaisten välillä. Ja tietenkin puhumaan suomea, on kyllä niin luksusta kun osaa sanoa ihan kaiken mitä haluaa!

Junamatka Toulousesta Bordeaux´seen kesti pari tuntia. Olin olettanut kaikkien puheiden perusteella Bordeaux´n olevan hyvin Toulousen kaltainen kaupunki, mutta luulo osoittautui vääräksi. Pienemmästä väkiluvustaan huolimatta Bordeaux vaikutti leveine katuineen ja mahtipontisempine rakennuksineen huomattavasti enemmän suurkaupungilta. Rakennukset olivat valkoisia ja hyvin saman tyylisiä kuin vaikkapa Pariisissa. Bordeaux´n Notre Dame-kirkkokin näytti ihan Pariisin Notre Damilta. Oikeastaan kaikki Bordeaux´n kirkot näyttivät aivan samoilta. Epäilimme, että mahdollisesti ne on tilattu kirkkopaketteina katalogista vähän samaan tapaan kuin itselleen voi tilata omakotitalon talopakettina. "Otamme tuota mallia koko kaupungin täyteen, kiitos." Tulipa meille yhdestä kadusta mieleen ihan Helsingin Aleksanterinkatukin. Toulouse on vanhoine punatiilitaloineen ja eri värisine ikkunaluukkuineen söpömpi kaupunki ja Bordeaux taas rikkaamman ja hienomman oloinen. Tykkään kyllä molemmista, Bordeaux´ssakin voisin hyvin käydä uudemmankin kerran.

Sää on täällä ollut koko viikon kovin syksyinen, sellainen Suomen syksyinen. Ei siis todellakaan mikään tyypillinen kesä Etelä-Ranskassa. Kuivat lehdet lentelevät tuulessa, on kylmä ja sataa. Samanlaista säätä ennustettu ensi sunnuntaihin asti. Jei. Ja minä tietenkin pakkasin Nizzassa Anton mukaan kaikki mahdolliset lämpimämmät vaatteet, sillä "eihän Etelä-Ranskassa voi heinäkuun lopulla kovin viileä olla". Ja hah sille oletukselle. Olen nyt pitänyt koko viikon samoja ainoita housuja ja villatakkia ja huivia. Takkia on vähän ikävä, siellä se on Suomen helteissä. Naureskeltiin juuri Paulinen kanssa, että kun lähdetään molemmat sunnuntaina lomille, Pauline Madridiin ja minä Helsinkiin, niin kuollaan molemmat lämpöhalvaukseen kun astutaan ulos lentokoneista Toulouseen verrattuna trooppisissa lomakohteissamme ;) Olen tosin varma, että mun tuurilla Helsingin helteet loppuu siihen paikkaan...

Tässä parit kuvat vielä Bordeaux´sta, minä painun nukkumaan. Bonne nuit!

P.S. Kuulin vasta vähän aikaa sitten Norjan ampumistapauksista oltuani viikonlopun uutispimennossa. Aivan järkyttävää!!!





2 kommenttia:

  1. mitä tuo kuoppaisa ruoka on jos saan kysyä?

    VastaaPoista
  2. Saat kysyä :) Aivan sairaan hyviä valkosipulietanoita! Nam!

    VastaaPoista