Tarjolla oli kokonaista taimenta ja lohta (laitoin mummon tapaan sisään tilliä ja suolaa, tuoretta tilliä ei tosin löytynyt) perunamuusin, kermaviilikastikkeen (no ei täältä mitään kermaviiliä löydy, joten käytin creme fraichea, joka ei kyllä tietenkään ole sellaista creme fraichea kuin Suomessa myytävä, asioiden hankaloittamiseksi) ja salaatin (salaatinlehtiä, kurkkua ja tomaattia) kanssa. Mun mielestä tuli erittäin mummolan makuista eli onnistui tosi hyvin :)
Jälkkäriksi leivoin mustikkapiirakkaa tällä ohjeella. Tähänkin laitoin sitä samaa creme fraichea. Ruotsalaiset mustikat löytyivät Picard-pakastekaupasta, sieltä löytyy kaikenlaista erikoista ja eksoottista. Täälläkin muuten on mustikoita, mutta vain vuorilla. Olivier töistä suunnitteli lähtevänsä Pyreneille niitä keräämään, paras mustikka-aika on samoihin aikoihin kuin Suomessakin.
Kaikkien mielestä oli hyvin jännittävää seurata kun sekoitin piirakkataikinaa kaurahiutaleista, se oli melko eksoottista. Sekä kaurahiutaleet että piirakkataikinan tekeminen käsin. Puhuimme samalla siitä, miten Suomessa opetetaan köksää ja käsitöitä koulussa. Täällä niiden opetus kuulemma loppui jo useita kymmeniä vuosia sitten. Vanessan mielestä tuollaiset asiat "kuuluu" oppia kotona, mutta ranskalaisten keskimääräisiä kokkaustaitoja katsoessa se ei kyllä ole mitään itsestäänselvyys... Pauline muuten myös ihmetteli silmät pyöreinä kun olin parsinut villatakin kyynärpään ja ilmoitti, ettei hän todellakaan osaa käyttää neulaa ja lankaa. Ei sillä, että olisin itsekään mikään ompelemisen ihmelapsi (terkkuja vaan käsityönopettajalle, jonka ompelukoneesta taisi katketa aika monta neulaa mun käsittelyn seurauksena), mutta on se ihan kätevää kun jotain tuollaisia arkiasioita sentään osaa tehdä.
Olin raahannut Suomesta iltaa varten lakkahilloa ja salmiakkikossua, kummatkaan eivät oikein uponneet ranskalaisille. Leipäjuustolle ei löytynyt oikein mitään korviketta (onko ideoita ranskalaisista leipäjuuston kaltaisista juustoista?), joten söimme sen jonkun rahkan makuisen juuston ja jugurtin välimuodon kanssa. Ei ehkä paras vaihtoehto... Salmiakista tosin sellaista, että Anaïshan on nyt täysin koukussa siihen. He olivat viime viikonloppuna Antoinen kanssa lomalla Madridissa ja Anaïs oli bongannut jostain salmiakkipääkalloja ja ostanut ne heti innoissaan. Eivät tosin olleet kuulemma tarpeeksi ytyjä ja suolaisia mun tuomiin verrattuina, joten hän oli hieman pettynyt. Mutta pitkä matka on kuljettu siitä kun Anaïs ja Marie katsoivat mua isoin silmin ja sanoivat "Ai, tällaisia karkkeja teillä syödään lapsena... Meillä syödään värikkäitä nallejen ja kukkien värisiä karkkeja ja teillä syödään mustia pääkalloja..."
Koska meitä oli sopivasti neljä eli jono, tanssimme lyhyen tanssiopastuksen jälkeen letkajenkkaa ympäri asuntoa Katri-Helenan sävelten siivittämänä. Ranskalaisittain piti tanssia ja laulaa tietenkin myös ranskalaisten pubien viimeisenä soitettava Les Lacs du Connemara, joka tanssitaan kavereiden kanssa kaulakkain huojumalla ja laulamalla yhteen ääneen. Suosittelen kuuntelemaan :)
Loistava ilta kaikenkaikkiaan, ikävä kyllä viimeinen vähään aikaan... Mutta eiköhän niitä uusiakin vielä tule :) Aamulla kömmittiin töihin Anaïsilta ja kävin ostamassa ranskalaisittain croissanteja ja pain au chocolateja töihin aamiaiskahvitauolle viimeisen työpäivän kunniaksi. Voi, noita herkkuja tulee kyllä suuri ikävä Suomessa. Päivän sanat töissä olivat moi ja moimoi, täällä osaa ne nyt ihan koko osasto.
Oli haikeaa pakata kaikki tavarat työpöydältä mukaan, mutta on silti ihanaa palata takaisin kotiin huomenna. Ja olen varma, että tännekin vielä palaan, en ehkä useaksi kuukaudeksi, mutta ainakin vierailulle, ensi keväänä luultavasti seuraavan kerran...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti